Miten elää onnellisesti?

Eilinen oli onnenpäivä monelle. Oltiin onnellisia kun valmistuttiin, päästiin koulusta lomalle, omat lapset, sukulaiset tai ystävät saavuttivat jotakin, saivat jotain päätökseen. Mukavaa olla onnellinen, edes hetken. Kuinka kauan menee, että tämä onnellisuuden tunne katoaa tai ainakin laimenee? Mistä voi tai saa seuraavaksi olla onnellinen? Mitä onnellisuus edes on? Eri medioita kun seuraa tulee käsitys, että onnellisuutta saa rahalla, ulkonäöllä, vakuutuksilla, meditoimalla, onnistumalla, suorittamalla, matkustamalla tai tekemällä ne toimittajan 20 listaamaa asiaa mitä nyt vaan kannattaa tehdä ja 10 mitä ei saa tehdä. Asioita voi keksiä loputtomasti, mutta muodostavatko ne loppujen lopuksi sen kartan ja reitin ikuiseen onnellisuuteen? Kaupataan tunnetta ja olotilaa. Hienointa, että oheistuotteena saa aina jotain muutakin. Vai onko se sittenkin toisinpäin? En tiedä. Voisiko jokainen olla itse niin viisas, että keksisi ne asiat ihan itse?

Kuinka moni on ajatellut, että saavutettuaan jotakin voi olla onnellinen ja sitten saavutettuaan onkin sitä hetken, mutta tunne vain häviää? Kun saan tasoituksen golfissa alle 10 voin nauttia ja olla onnellinen pelatessa, voitan kisat, uusi auto, uudet vaatteet, painonpudotus... Ollaan eletty siinä harhassa mitä joka puolella mainostetaan. Kun saavutat tai omistat jotain, voit olla onnellinen.

Jostain syystä aloin mielessänni tätä asiaa pohtimaan. Mitä onnellisuus on? Onko se vain hetkiä elämässä? Mikä minut tekisi oikeasti onnelliseksi? Ei vain hetkeksi. Vaikka hetken onnellisuudessa ei ole mitää vikaa, päinvastoin. Tuntuu vain, että ne eivät ole kuin niitä pieniä asioita. Monet niitä mitä yhteiskuntamme on luonut. Pitääkö niitä kerätä mahdollisimman paljon, että onnellisuutta on vaikka muille jakaa. Vaikka Facebook- päivityksinä.

Mistä olen aidosti ja ikuisesti onnellinen? Olen onnellinen perheestäni, sukulaisistani, ystävistäni ja toimeentulosta. Nämä ovat onneni perusta. Päälle saa toki tulla onnellisia hetkiä.

Miten olisin onnellisempi? Jos ei tarvitsisi olla huolissaan näistä asioista. Olisin onnellisempi jos tietäisin lapsistani kasvavan hyviä ihmisiä. Ihmisiä, jotka tuntisivat olevansa riittäviä juuri sellaisina kuin ovat. Olisin onnellisempi jos tietäisin puolisoni pysyvän rinnallani kaikista vioistani huolimatta. Ja, että sukulaiset ja ystävät pysyisivät turvaverkkona mikäli sellaista joskus tarvitsee ja löytäisivät oman onnensa. Olisin onnellisempi jos tietäisin, että tulisin taloudellisesti toimeen jatkossakin.

Näitä kun tarkastelen huomaan, että näihin asioihin voin vaikuttaa itse, mutta ne eivät ole täysin minun hallinnassani. Ne ovat kaikki tulevaisuutta. Ei siis ihme, että olen välillä huolissani. Voisiko se olla sitten niin, että kannattaa olla onnellinen niistä asioista mitkä todella merkitsevät ja lopettaa onnellisuuden tavoittelu? Elää hetkessä. Huolehtia niistä asioista mitkä oikeasti merkitsevät jotakin. Uskoa ja toivoa, että hyviä asioita tapahtuu kunhan huolehdin vain perusasioista.

Jos koko minun onnellisuuden perusta romahtaisi, siis kaikki ja täysin.. noh, aika vaikea olisi kuvitella mitä sitten tapahtuisi. Huomaan kuitenkin, että vain niillä on merkitystä. Ne pitävät pystyssä koko paketin. Kaikki muu on vain onnellisia hetkiä, niillä on toisenlainen merkitys elämässäni. Tärkeitä nekin.

Nyt kun luen tätä kirjoitusta tunnen onnellisuutta, että ehkä olen tajunnut jotain tärkeää itseni kannalta. Pitää vain muistuttaa itseä aina välillä minkä varaan omaa onnellista elämääni rakennan.

Niin ja miten sinä elät onnellisesti? Ei hajuakaan. Ainoa joka asian voi selvittää olet sinä itse.

Viimeinen finaali

Jääkiekossa pelaajat puhuvat usein pudotuspelien olevan parasta aikaa. Nautitaan joka tilanteesta ja eletään jääkiekkoa. Pudotuspelit sytyttävät. Vaikkakin ymmärrän tämän täysin, ihmettelen miksi näin ei puhuta harjoituskaudella, runkosarjan aikana? Eikö niillä voisi olla samanlainen merkitys? Mitä jos harjoittelu ja kaikki pelit sytyttäisivät samalla tavalla? En tiedä onko tämä mahdollista, mutta mitä jos olisi?

Kärppien Juhamatti Aaltosta vapaasti lainaten ennen viimeistä seitsemättä finaalipeliä: "Sama peli se on, se on jääkiekkoa. Maaleja yritetään tehdä ja puolustaa omaa maalia. Se vaan ratkeaa huomenna ja on paras yhdestä. Sama kiekkopeli se silti on." Voisiko Aaltosen yksi menestymisen avaimista olla mitä hän ajattelee jääkiekosta?

Aloin miettimään miten minä pelaisin oman finaalini golfissa. Finaalin ollessa totaalinen finaali. Viimeinen kerta kun voisin ikinä pelata golfia. Mitä haluaisin kokea ja saavuttaa kierroksella? Mihin asioihin voisin oikeasti vaikuttaa?

Peliseuran voisin valita, mutta nyt ei ole kyse siitä. Joten valitsen viimeiseksi kierrokseksi kilpailukierroksen. Peliseuraan en siis voi vaikuttaa. Aina voi toivoa mukavaa seuraa, mutta tuli mitä tahansa en antaisi sen vaikuttaa minun kokemukseen. Jonkin tavoitteen tarvitsen, jonkin mihin voin sitoutua. Tulostavoitetta en voi laittaa, koska en tiedä miten pelaan. Liian vaikea sitoutua siihen. En myöskään voi asettaa hyvää peliä tavoitteeksi. Samasta syystä. Keskittyminen voisi olla yksi. Mutta mihin ja mitä se edes on? En mitenkään voisi kuvitella viimeisenä kierroksellani keskittyväni ajattelemaan vain positiivisesti. Väistämättä tuntisin haikeutta, ehkä suruakin, koska rakastan golfia. En siis voi sitoutua siihenkään. Sitä paitsi en usko, ainakaan vielä, sen olevan edes mahdollista. Negatiiviset tunteet ja ajatukset tulevat mieleeni tahtomattani. En voi kieltää niitä. Annan niiden tulla, mutta voin toki suhtautua niin haluamallani tavalla.

Haluan pelata ikimuistoisen kierroksen. Haluan nauttia ja pitää hauskaa. Haluan pelata golfia!

Kisakierros kestänee hieman yli neljä tuntia. Tästä itse lyömiseen menee rutiineineen karkeasti arvioiden noin 15 minuuttia. Eli minulla on hieman vajaa neljä tuntia aikaa muuhun. Tänä muuna aikana aion nauttia maisemista, golfkentän kauneudesta. Näen hienosti muotoilut bunkkerit, kauniit vesiesteet ja metsät. Täydelliset väylät karheikkoineen, väylineen ja viheriöineen. Ne mitä on aina pitänyt esteinä muutuvat osaksi nautintoa. Kävelyni tuntuu kevyeltä, koska murehtiminen ei kuulu tälle kierrokselle.

Hauskaa olisi jutella pelikavereiden kanssa muustakin kuin golfista ja oppia tuntemaan heitä paremmin. Varsinkaan valitusta siitä miten huonosti jokin lyönti meni tai miksi tänään ei jollain voi peli kulkea en halua kuulla. Muihin en voi hirveästi vaikuttaa, mutta itse aion pitää huolen siitä, että en aio esittää mitään mitä en ole. En ole täydellinen ja teen virheitä, mutta ne eivät estä minua pitämästä hauskaa viimeisellä kierroksellani. Viimeisellä kierroksella minulle on aivan sama mitä mieltä muut ovat miltä lyöntini näyttää ja miten pelaan. Minäkään en aio välittää heidän pelistään. Toki kannustan ja toivon heidän pelaavan hyvin. Olisi hauskaa jos kilpailu olisi tiukka. Hauskaa olisi jos juttu kulkisi ja hymy olisi herkässä vaikka lyönnit sinkoilisivat milloin minnekin. Vaikeat paikathan ovat ainakin minulle hauskoja haasteita. Minä tykkään niistä.

Ennen lyöntejä haluan kuvitella pallon lentoradan, minne ja miten se lentää. Tiedän, että keskityn kohteeseen, mutta otan huomioon myös mahdolliset "esteet". Eihän niitä voi olla näkemättä ja ajattelematta. Tiedän, että jos niihin pääsen on minulla keinot niistä selvitä. Ne oli niitä haasteita mitkä tekevät tästä pelistä niin hauskan. Olisihan se hienoa vetää viimeisellä kierroksella elämänsä lyönti hiekkaesteestä. Sen muistaisin varmasti aina.
Teen kuitenkin kaiken sen eteen, että fokukseni pysyy siellä missä haluan. Lyödessä se on kohteessa. Se on ainoa tavoite lyönnissä. Ei hyvä osuma, ei lyöntitekniikka. Ajatusten hallintaan ja niiden arvioimiseen aion panostaa, koska viimeiselläkin kierroksella haluan oppia tuntemaan itseäni ja lyöntiäni.

Näihin asioihin voin sitoutua. Ne tuntuvat realistisilta. Nämä asiat ovat täysin minun hallinassani ja näihin pystyn vaikuttamaan omalla asenteellani ja ajattelullani. Pallon lentoon ja itse lyöntiin huomattavasti vähemmän. Uskon, että ne hoituvat ilman niiden murehtimistakin paljon paremmin.

Kierroksen jälkeen voin miettiä kuinka hyvin saavutin tavoitteeni. Luultavasti en täydellisesti, mutta lähden kentältä viisaampana ja tietäen, että jos saisin jatkaa vielä, jatkaisin juuri samalla tavalla. Sitä golf on minulle, hauskan pitoa, haasteita ja nauttimista. Oman itsensä tutkimista ja kehittämistä. Minusta on tärkeää tuoda itselle esille syyn pelaamiseen. Sen jälkeen voi miten miettiä miten pelaa ja kohtaavatko nämä asiat vai onko omassa tekemisessä jonkinlaisia ristiriitoja? Ristiriidat voivat olla oman kehittymisen ja nautinnon jarruna.

Ai niin tulos ja sijoitus kilpailussani. Tulos on se mikä yhteenlasketaan kierroksen lopuksi ja sijoitus on se mihin se oikeuttaa. Tätä tarinaa kun kirjoitin en miettinyt niitä kertaakaan. Taisin oppia jotain vain kuvittelemalla koko jutun. Onneksi voin vielä harrastaa golfia ja pelata sitä kuin viimeistä finaalia.

Erilainen esimerkki

Isä varoittaa poikaansa pyöräilemästä liian lujaa piha-alueella. Pihalla liikkuu muitakin ja nurkan takaa voi tulla joku vastaan. Talven jäljiltä pienet kivetkin tekevät pihapiirin teistä petollisemman. Poika ymmärtää vaarat ja hiljentää vauhtia ja oppii varomaan muita. Tällä kertaa ilman vahinkoa.

Mitä pojan on vaikea ymmärtää on se, mitä tapahtuu kun isä nousee 1500 kg rautahevoseensa. Kaasujalka painaa, liikennesäännöt on tarkoitettu muille, muiden huomioiminen on unohtunut ja tieto mahdollisesta vahingosta liikenteessä on jäänyt auton ulkopuolelle. Tai takapenkillä se kyllä muistetaan. Onko isän ohje varoa muita muuttunut muotoon varokaa minua? Onko isä unohtanut kaikki sanomansa ohjeet vai eikö ne koske aikuisia?

Vanhemmat kertovat, että erilaisuudessa ei ole mitään väärää, päinvastoin. Me olemme kaikki yksilöitä. Meillä on omat tapamme, ajatukset maailmasta. Me näytämme erilaisilta. Ei ole hyväksyttävää nimitellä ketään ulkonäön, mielipiteiden, vaatteiden tai minkään muun ominaisuuden takia. Se joku muu voi pahoittaa mielensä, se voi vaikuttaa hänen koko elämäänsä.

Tämä tuntuu pojasta oudolta. Omat vanhemmathan arvostelevat muita jatkuvasti. Urheilijat ovat surkeita, tuomarit nuijia. Jari Sarasvuo on pelle ja sillä on ihan sairas käsitys maailmasta. Naapuri on läski ja sen koira on ruma. Television meteorologi on homo, uutisankkurilla on epäsopivat vaatteet ja hirveä meikki. Kaj Kunnas on paska selostaja ja näyttää ihan apinalta. Maahanmuuttajat ja pakolaiset aiheuttavat vain ongelmia ja heille on ihan omat nimityksensä. Miksi pojan pitää hyväksyä erilaisuutta, mutta vanhempien ei? Aina ne kuitenkin muistaa kertoa, että kaikki asiat eivät ole kuten haluaisi. Kaikesta ei tarvitse pitää, mutta kannattaa muistaa, että olemme erilaisia. Onkohan näissä opeissa jokin "parasta ennen tiettyä ikää päivä"?

Perjantaisin on vaikea ymmärtää miksi limua saa vain yhden pullon saunan jälkeen? Vanhemmat puhuvat sokerin vaaroista. Aiheuttaa sokerihumalaa, mikä vaikuttaa aivan kaikkeen. Lisäksi hampaat kärsivät jos juo liikaa. Kuitenkin vanhemmat juovat pulloittain saunajuomiaan. Vanhempien käytös muuttuu oudoksi. Onkohan niiden juomissa enemmän sokeria? Isä ei muista pestä hampaitaan illalla, sen huomaa aamulla kun isän hengitys haisee pahalle. Punaiset silmät ja sekavan oloinen hahmo. Liikaa sokeria? Kohtuus kaikessa he kuitenkin neuvovat.

Poika pelaa jääkiekkoa. Kannustavat vanhemmat kysyvät: "Voititteko? No, monta maalia teit? Syötitkö edes? Oliko kuitenkin kivaa?" Mikä on pojalle tärkeää ja mikä tuntuu olevan vanhemmille tärkeää? Onhan se kiva saada kehuja voitoista ja tehopisteistä. Olisi myös kivaa jos niitä ei kysyttäisi aina ensimmäisenä. Voisikin saada kannustusta siitä, että harrastaa jotain ja on hauskaa. Kehuja pelkästä tekemisestä. Vanhemmat kuitenkin korostavat harrastusten ja liikunnan tärkeyttä. Välillä se ohje tuntuu muuttuvan pärjäämisen tärkeyteen voittojen ja pisteiden valossa.

Yllä olevat esimerkki tarinat ovat fiktiota ja mielikuvitukseni tuotoksia. Ne saivat kuitenkin minut ajattelemaan omaa esimerkkiäni lapsille.

Minkälaista esimerkkiä me vanhemmat näytämme lapsille ja vastaako se puheitamme?

Kenen kanssa pelaat?

Välillä me golffarit kerromme peliseurastamme ja miten se vaikuttaa omaan suoritukseemme. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan kohtuullisen paljon. Kerromme mistä pidämme ja mistä emme pidä. Jokaisella on omat haaveensa ja kauhukuvansa. Huono käyttäytyminen, liian hidas pelaaminen, liika neuvominen, oman pelin analysointi ja selittely. Toisessa päässä voisi olla huomaavaisuus, iloisuus, kannustaminen ja sopiva nopeus. Jokaisella on oma listansa.

Harvemmin kukaan puhuu henkilöstä kenen kanssa pelaa eniten, oikeastaan aina. Itsestään. Minkälaista peliseuraa olen itselleni? Mitä keskustelua käyn itseni kanssa? Käyttäydynkö minä itselleni sopivalla tavalla? Onko puheeni negatiivista, neutraalia, positiivista ja miten se sopii minulle?

Pyydän joskus pelaajia kuvittelemaan itsensä mailapojaksi tai -tytöksi. Pelaajaksi he saavat kuvitella lapsen, joka voi olla vasta-alkaja tai kokeneempikin pelaaja. Heidän tarkoituksena on kiertää yhdessä 18 reikää. Mailankantajan tehtävä on kertoa kaikki asiat lapselle mitä hän puhuu itselleen omien kierrosten aikana. Juuri ennen lyöntiä, lyönnin aikana ja lyöntien välissä. Käskeä lasta näyttämään ja tuntemaan samat tunteet. Neuvoa lasta käyttäytymään kuten aina itse pelatessaan. Käskeä näkemään kaikki ne asiat mitä itsekin näkee ja antamaan niille samat merkitykset.

Vesieste on tuolla, älä lyö sinne, koska menetät pallon ja saat rangaistuslyönnin. Pilaat taas kierroksen tällä väylällä. Muista pitää pää paikallaan, katsoa palloa, olla rento, varoa sitä vettä ja sitten vaan lyöt... Tämä on tärkeä putti, sen on mentävä sisään, varsinkin kun matkaa on vain reilu metri. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Jokaisella on tapansa ja ajatuksensa toimia kentällä. Tämä oli vain esimerkki siitä mitä olen kuullut.

Kierroksen jälkeen kysyn halusiko lapsi pelata koko kierroksen? Jos halusi, nauttiko hän siitä? Jäikö tämä kierros viimeiseksi yhdessä vai sovitteko jo seuraavaa klubin terassilla? Mitkä olivat ne syyt, että lapsi nautti pelistä? Mitkä taas veivät nautintoa toiseen suuntaan? Kuinka autoit lasta käsittelemään epäonnistumiset ja onnistumiset? Kysymyksiä voi jokainen keksiä lisää.

Täytyy tunnustaa, että joskus oma mielikuvitus lapseni miettisi jo ennen kierrosta kannattaako lähteä mukaan. Odotukset ja vaatimukset lupaavat hieman kireää tunnelmaa, ei ainakaan hauskaa. Ja se sisäinen ruoskinta ja tylyttäminen. Kuka lapsi sitä kaipaa? Ei ainakaan minun mielikuvitus lapseni. Jostain syystä sitä kuitenkin välillä antaa itselleen luvan siihen ja siitä ei ole mitään hyötyä. Sisäinen lapseni vihaa tuota kaveria. Nyt kun olen tullut tietoiseksi asiasta on minun mahdollisuus siihen vaikuttaa.

Mitä mieltä sinun pelaajasi on sinun seurastasi?

Kommentoikaa ja kertokaa omia ajatuksianne. Sana on vapaa.

Tunnustus!

Täytyy tunnustaa, olen varas! Olen varastanut pienestä pitäen. Välillä tarkoituksella ja huomaamattani. Tuntemiltani olen varastanut eniten. Siitä on tullut tapa mistä en pääse eroon, enkä oikeastaan haluakaan. Siitä on minulle valtavasti hyötyä.

Antakaa minun kuitenkin selittää. On puolustuksen puheenvuoro.

Kaikki varastamani asiat ovat luultavasti jääneet teiltä huomaamatta. Ja oikeastaan ette ole menettäneet mitään. Ehkä jotkut jopa pitävät minusta sen takia enemmän. Kyllä, olen ovela varas. Uskallan jopa väittää, että enemmistö teistä lukijoista on yhtä ovelia.

Olen vienyt mitä olen kokenut tarpeelliseksi itselleni. Mistä minulle on hyötyä omalla elämänpolulla. No, ehkä joskus on tarttunut mukaan jotain tarpeetontakin, ne olen pyrkinyt hylkäämään heti tajuttuani niiden tarpeettomuuden. On myös asioita mihin en koske ja ihmettelen miksi joku edes haluaa sellaista omistaa? Minullakin on paljon hyödytöntä mukanani. Toivon, että pääsen niistä joskus eroon ja se vaatii kuitenkin niiden tiedostamista. Usein siinä voi tarvita toisen apua. Jostain syystä niistä pitää kuitenkin kiinni niin lujaa, että luopuminen on vaikeaa. Ne ovat minun ja kun niitä on tarpeeksi kauan kantanut mukana, on syntynyt uskomus, että niitä oikeasti tarvitsee. Uskomukset ohjaavat meitä elämässä, mutta osa niistä rajoittaa elämisessä.

Valtaosa on ollut lapsesta ja nuoresta asti mukana. Onneksi lapsia ei voi tuomita Suomessa. Sitä paitsi silloin kerrottiin mitä pitää ottaa. Ja minähän otin kun en paremmasta tiennyt. Toki sain suhteessa enemmän hyödyllisiä asioita kuin hyödyttömiä. Uskon, että kaikilla ei käy niin hyvä onni. Moni saa mukaan uskomattoman suuren ja raskaan saaliin jo lapsena. Jotkut kantavat sitä mukanaan koko elämän ja lisäävät siihen matkan varrella varmuuden vuoksi lisää.

En muista tarkkaan mitä olen keneltäkin ilman lupaa ottanut. Jos tunnistatte omanne niin huomaatte, että se luultavasti vielä löytyy teiltäkin.

Olen vienyt ominaisuuksia. Olen häpeilemättä ottannut erillaisia tapoja. Käytös- ja ajattelutapoja enimmäkseen. Ystävällisyyttä, huumorintajua, puhetta, opetus- ja valmennusmalleja, erillaisuuden hyväksyntää, kärsivällisyyttä (paljon hyötyä), iloisuutta. Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta kaikki mitä on minussa on tulosta kaikista mitä olen tahallisesti tai vahingossa mukaani ottanut. Osaa olen kyllä omavaltaisesti muokannut itselleni sopivaksi. Se on vaan se pakonomainen tarve varastaa kun näkee jollain jotain niin hyvää. Se sopii omaan silloiseen maailmankuvaan täydellisesti, että olisi rikos olla käyttämättä sitä omassa elämässä.

Lopuksi kiitän kaikkia osapuolia "lahjoituksistanne" ja lukijoita, että luette kirjoituksiani. En kuitenkaan pyydä anteeksi, koska en koe tehneeni mitään väärää. Mikäli haluatte pysyä turvassa pitkiltä kynsiltäni kannattaa minua vältellä. Tilaisuus tekee kuulemma varkaaksi.

Ystävällisin terveisin

Ari "Tapavaras" Koutuaniemi

Miksi?

Miksi on hyvä kysymyssana. Sitä voi kysyä toiselta ja itseltään. Se on välillä hieman ärsyttäväkin. Ainakin itse sen välillä näin koen. Yritän kovasti olla ärsyyntymättä. Miksi sitten välillä ärsyynnyn? Koska nytkin se pysäyttää ajattelemaan. Aina ei jaksa pysähtyä, eikä se tunnu itselle tärkeältä, mutta se voi olla sitä jollekin toiselle. Sillä voi olla iso merkitys.

Tätä kysymystä aloin pohtimaan syvemmin, kun junioreiden golfharjoituksissa 7-vuotias poika sen minulle esitti. Meillä oli harjoitus jossa lyötiin kolmeen eri kohteeseen palloja. Tämä poika huusi minut paikalle noin minuutti harjoituksen alun jälkeen. Hän kertoi lyöneensä pallon jokaiseen kohteeseen ja kysyi mitä sitten tehdään. Ohjeistin jatkamaan samaa vielä hieman aikaa kunnes harjoitus on ohi. "Miksi?" kuului seuraavaksi pojan suusta.

Sillä hetkellä minulla meni jauhot hetkeksi suuhun. Tosiaan. Miksi ihmeessä? Helppoa olisi ollut vastata, koska harjoitus kestää kauemmin, näin sinä opit ja tulet paremmaksi tai muuta diipadaapaa. Kenelle siitä olisi ollut hyötyä? Ei luultavasti kenellekkään. Pojan asenne harjoitteluun olisi voinut laskea, koska en olisi ottanut huomioon sitä miksi hän käy siellä. Hänen mielestä harjoitus oli ohi. Minun mielestä olisi ollut helppoa, mutta tyhmää pyytää jatkamaan. En tunne junioreita vielä tarpeeksi hyvin. Tähän kuitenkin pyrin ja kyseisen pojan kohdalla syy käydä harjoituksissa ja pelata golfia on minulle vielä osittain auki. Sen minkä tiesin, että yksi syy on, että lopuksi haastan kaikki juniorit yhdessä minua vastaan lähipelikisassa. Ja niissä on aina hyvä mahdollisuus voittaa minulta palkintoja! Joten kerroin, että heillä olisi paremmat mahdollisuudet voittaa minut. Toimi tällä kertaa tälle pojalle.

Jokaisen joka haluaa auttaa olisi hyvä tietää miksi joku jotain asiaa tekee. Uskon, että monia lapsia häiritsee joidenkin vanhempien, opettajien ja valmentajien jatkuva "auttaminen", hoputtaminen oppimaan, oppimisen tärkeyden korostaminen, heidän turhautumisensa ja välillä niin uskomattomat kommentit. Lahjattomuudesta, geeneistä ja muista mahdollisista puutteista.

Kysyin vanhimmalta 10- vuotiaalta pojaltani "miksi sinä tykkää sählystä?
"Se on kivaa."
"Miksi siellä on kivaa?"
"Siellä on muita lapsia"
Olisin voinut jatkaa, mutta ajattelin tuon riitävän. Enkä halunnut kysyä miksi muut lapset ovat hänelle tärkeitä? Ehkä joskus myöhemmin.
Sen sijaan kysyin "miksi harjoittelet pihalla yksin, mailan, pallon ja maalin kanssa lähes päivittäin joskus monta tuntia?"
"Saan olla rauhassa ja kukaan ei häiritse minua."

Kyselin lähes samalla tavalla 9- vuotiaalta pojaltani miksi hän tykkää pelata tietokoneella Minecraftia muita pelaajia vastaan? Monen eri kysymyksen jälkeen vastaus kuului: "Se on jännittävää ja mä haluan voittaa kaikki siinä!"

Miksi kysymyssana esiintyy perheessämme usein. Varsinkin silloin kun pyydän lapsia menemään nukkumaan. Kyllä, en ole vielä löytänyt oikeaa vastausta. "Koska kellon on niin paljon." "Että jaksatte huomenna." "Jaksatte herätä aamulla." "Koska mä sanon." jne. Perusvastauksia, millä ei ole ainakaan meidän lapsiin minkäänlaista tehoa. Ajasta kun ei ole kauheasti vielä tajua, huominen on jotain mikä on vasta huomenna... Hampaiden pesussa auttoi lopuksi se kun sanoin: "että omathan ovat hampaanne. Mikäli mustat ja mätänevät hampaat tuntuvat ja näyttävät kivoilta suusta niin mun puolesta voi jättää pesemättä." Se tehosi, uhkakuva toimi. Suuhygieniasta ei tarvitse enään väitellä. Hammaspeikot, terveet valkoiset ja reiättömät hampaat eivät tehonneet.

Jokaisella on omat motiivinsa ja kun ne löytää on helpompi olla avuksi. Kehitystä tapahtuu varmasti, eikä tarvitse hakata päätä seinään loputtomasti. Kenenkään. Tässä on puhuttu paljon lapsista, mutta samat säännöt pätevät meihin aikuisiinkin.

Miksi joku tai jokin on jotain? Lapsilta kuulee näitä jatkuvasti. Loistava mahdollisuus oppia ja opettaa. Jos en tiedä, lupaan selvittää ja kertoa, etsitään vastaus yhdessä, mietitään yhdessä tai kokeile löytää itse vastaus ja kerro se sitten minulle. Vaikka lapsen kysymys olisi hyvinkin outo, tai jopa älytön, kannattaa se ottaa vakavasti. Luultavasti lapsikin on sitä vakavissaan kysymässä. Kevyet, väheksyvät ja väliinpitämättömät vastaukset eivät aiheuta kysyjälle kuin pahaa oloa. Se tunne, että sinua ei arvosteta tai oteta vakavasti.

Miksi minä aloitin blogin kirjoittamisen? En ole ihan varma. Minulla on jo jonkin aikaa ajatus siitä vain pulpahdellut mieleeni. Ehkä minä toivon, että joku jakaa samoja ajatuksia ja joillekin tämä avaa ajattelua. Toivoisin, että miksi sanaa käytettäisiin enemmän positiivisten asioiden tavoitteluun ja vähemmän negatiivisten asioiden tonkimiseen.

Miksi joku tai jokin sai teidät tänään hymyilemään tai jopa nauramaan?