Kenen kanssa pelaat?

Välillä me golffarit kerromme peliseurastamme ja miten se vaikuttaa omaan suoritukseemme. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan kohtuullisen paljon. Kerromme mistä pidämme ja mistä emme pidä. Jokaisella on omat haaveensa ja kauhukuvansa. Huono käyttäytyminen, liian hidas pelaaminen, liika neuvominen, oman pelin analysointi ja selittely. Toisessa päässä voisi olla huomaavaisuus, iloisuus, kannustaminen ja sopiva nopeus. Jokaisella on oma listansa.

Harvemmin kukaan puhuu henkilöstä kenen kanssa pelaa eniten, oikeastaan aina. Itsestään. Minkälaista peliseuraa olen itselleni? Mitä keskustelua käyn itseni kanssa? Käyttäydynkö minä itselleni sopivalla tavalla? Onko puheeni negatiivista, neutraalia, positiivista ja miten se sopii minulle?

Pyydän joskus pelaajia kuvittelemaan itsensä mailapojaksi tai -tytöksi. Pelaajaksi he saavat kuvitella lapsen, joka voi olla vasta-alkaja tai kokeneempikin pelaaja. Heidän tarkoituksena on kiertää yhdessä 18 reikää. Mailankantajan tehtävä on kertoa kaikki asiat lapselle mitä hän puhuu itselleen omien kierrosten aikana. Juuri ennen lyöntiä, lyönnin aikana ja lyöntien välissä. Käskeä lasta näyttämään ja tuntemaan samat tunteet. Neuvoa lasta käyttäytymään kuten aina itse pelatessaan. Käskeä näkemään kaikki ne asiat mitä itsekin näkee ja antamaan niille samat merkitykset.

Vesieste on tuolla, älä lyö sinne, koska menetät pallon ja saat rangaistuslyönnin. Pilaat taas kierroksen tällä väylällä. Muista pitää pää paikallaan, katsoa palloa, olla rento, varoa sitä vettä ja sitten vaan lyöt... Tämä on tärkeä putti, sen on mentävä sisään, varsinkin kun matkaa on vain reilu metri. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Jokaisella on tapansa ja ajatuksensa toimia kentällä. Tämä oli vain esimerkki siitä mitä olen kuullut.

Kierroksen jälkeen kysyn halusiko lapsi pelata koko kierroksen? Jos halusi, nauttiko hän siitä? Jäikö tämä kierros viimeiseksi yhdessä vai sovitteko jo seuraavaa klubin terassilla? Mitkä olivat ne syyt, että lapsi nautti pelistä? Mitkä taas veivät nautintoa toiseen suuntaan? Kuinka autoit lasta käsittelemään epäonnistumiset ja onnistumiset? Kysymyksiä voi jokainen keksiä lisää.

Täytyy tunnustaa, että joskus oma mielikuvitus lapseni miettisi jo ennen kierrosta kannattaako lähteä mukaan. Odotukset ja vaatimukset lupaavat hieman kireää tunnelmaa, ei ainakaan hauskaa. Ja se sisäinen ruoskinta ja tylyttäminen. Kuka lapsi sitä kaipaa? Ei ainakaan minun mielikuvitus lapseni. Jostain syystä sitä kuitenkin välillä antaa itselleen luvan siihen ja siitä ei ole mitään hyötyä. Sisäinen lapseni vihaa tuota kaveria. Nyt kun olen tullut tietoiseksi asiasta on minun mahdollisuus siihen vaikuttaa.

Mitä mieltä sinun pelaajasi on sinun seurastasi?

Kommentoikaa ja kertokaa omia ajatuksianne. Sana on vapaa.