Kenen kanssa pelaat?

Välillä me golffarit kerromme peliseurastamme ja miten se vaikuttaa omaan suoritukseemme. Siitä puhutaan ja kirjoitetaan kohtuullisen paljon. Kerromme mistä pidämme ja mistä emme pidä. Jokaisella on omat haaveensa ja kauhukuvansa. Huono käyttäytyminen, liian hidas pelaaminen, liika neuvominen, oman pelin analysointi ja selittely. Toisessa päässä voisi olla huomaavaisuus, iloisuus, kannustaminen ja sopiva nopeus. Jokaisella on oma listansa.

Harvemmin kukaan puhuu henkilöstä kenen kanssa pelaa eniten, oikeastaan aina. Itsestään. Minkälaista peliseuraa olen itselleni? Mitä keskustelua käyn itseni kanssa? Käyttäydynkö minä itselleni sopivalla tavalla? Onko puheeni negatiivista, neutraalia, positiivista ja miten se sopii minulle?

Pyydän joskus pelaajia kuvittelemaan itsensä mailapojaksi tai -tytöksi. Pelaajaksi he saavat kuvitella lapsen, joka voi olla vasta-alkaja tai kokeneempikin pelaaja. Heidän tarkoituksena on kiertää yhdessä 18 reikää. Mailankantajan tehtävä on kertoa kaikki asiat lapselle mitä hän puhuu itselleen omien kierrosten aikana. Juuri ennen lyöntiä, lyönnin aikana ja lyöntien välissä. Käskeä lasta näyttämään ja tuntemaan samat tunteet. Neuvoa lasta käyttäytymään kuten aina itse pelatessaan. Käskeä näkemään kaikki ne asiat mitä itsekin näkee ja antamaan niille samat merkitykset.

Vesieste on tuolla, älä lyö sinne, koska menetät pallon ja saat rangaistuslyönnin. Pilaat taas kierroksen tällä väylällä. Muista pitää pää paikallaan, katsoa palloa, olla rento, varoa sitä vettä ja sitten vaan lyöt... Tämä on tärkeä putti, sen on mentävä sisään, varsinkin kun matkaa on vain reilu metri. Tiedätte varmaan, mitä tarkoitan. Jokaisella on tapansa ja ajatuksensa toimia kentällä. Tämä oli vain esimerkki siitä mitä olen kuullut.

Kierroksen jälkeen kysyn halusiko lapsi pelata koko kierroksen? Jos halusi, nauttiko hän siitä? Jäikö tämä kierros viimeiseksi yhdessä vai sovitteko jo seuraavaa klubin terassilla? Mitkä olivat ne syyt, että lapsi nautti pelistä? Mitkä taas veivät nautintoa toiseen suuntaan? Kuinka autoit lasta käsittelemään epäonnistumiset ja onnistumiset? Kysymyksiä voi jokainen keksiä lisää.

Täytyy tunnustaa, että joskus oma mielikuvitus lapseni miettisi jo ennen kierrosta kannattaako lähteä mukaan. Odotukset ja vaatimukset lupaavat hieman kireää tunnelmaa, ei ainakaan hauskaa. Ja se sisäinen ruoskinta ja tylyttäminen. Kuka lapsi sitä kaipaa? Ei ainakaan minun mielikuvitus lapseni. Jostain syystä sitä kuitenkin välillä antaa itselleen luvan siihen ja siitä ei ole mitään hyötyä. Sisäinen lapseni vihaa tuota kaveria. Nyt kun olen tullut tietoiseksi asiasta on minun mahdollisuus siihen vaikuttaa.

Mitä mieltä sinun pelaajasi on sinun seurastasi?

Kommentoikaa ja kertokaa omia ajatuksianne. Sana on vapaa.

Tunnustus!

Täytyy tunnustaa, olen varas! Olen varastanut pienestä pitäen. Välillä tarkoituksella ja huomaamattani. Tuntemiltani olen varastanut eniten. Siitä on tullut tapa mistä en pääse eroon, enkä oikeastaan haluakaan. Siitä on minulle valtavasti hyötyä.

Antakaa minun kuitenkin selittää. On puolustuksen puheenvuoro.

Kaikki varastamani asiat ovat luultavasti jääneet teiltä huomaamatta. Ja oikeastaan ette ole menettäneet mitään. Ehkä jotkut jopa pitävät minusta sen takia enemmän. Kyllä, olen ovela varas. Uskallan jopa väittää, että enemmistö teistä lukijoista on yhtä ovelia.

Olen vienyt mitä olen kokenut tarpeelliseksi itselleni. Mistä minulle on hyötyä omalla elämänpolulla. No, ehkä joskus on tarttunut mukaan jotain tarpeetontakin, ne olen pyrkinyt hylkäämään heti tajuttuani niiden tarpeettomuuden. On myös asioita mihin en koske ja ihmettelen miksi joku edes haluaa sellaista omistaa? Minullakin on paljon hyödytöntä mukanani. Toivon, että pääsen niistä joskus eroon ja se vaatii kuitenkin niiden tiedostamista. Usein siinä voi tarvita toisen apua. Jostain syystä niistä pitää kuitenkin kiinni niin lujaa, että luopuminen on vaikeaa. Ne ovat minun ja kun niitä on tarpeeksi kauan kantanut mukana, on syntynyt uskomus, että niitä oikeasti tarvitsee. Uskomukset ohjaavat meitä elämässä, mutta osa niistä rajoittaa elämisessä.

Valtaosa on ollut lapsesta ja nuoresta asti mukana. Onneksi lapsia ei voi tuomita Suomessa. Sitä paitsi silloin kerrottiin mitä pitää ottaa. Ja minähän otin kun en paremmasta tiennyt. Toki sain suhteessa enemmän hyödyllisiä asioita kuin hyödyttömiä. Uskon, että kaikilla ei käy niin hyvä onni. Moni saa mukaan uskomattoman suuren ja raskaan saaliin jo lapsena. Jotkut kantavat sitä mukanaan koko elämän ja lisäävät siihen matkan varrella varmuuden vuoksi lisää.

En muista tarkkaan mitä olen keneltäkin ilman lupaa ottanut. Jos tunnistatte omanne niin huomaatte, että se luultavasti vielä löytyy teiltäkin.

Olen vienyt ominaisuuksia. Olen häpeilemättä ottannut erillaisia tapoja. Käytös- ja ajattelutapoja enimmäkseen. Ystävällisyyttä, huumorintajua, puhetta, opetus- ja valmennusmalleja, erillaisuuden hyväksyntää, kärsivällisyyttä (paljon hyötyä), iloisuutta. Listaa voisi jatkaa pitkälle, mutta kaikki mitä on minussa on tulosta kaikista mitä olen tahallisesti tai vahingossa mukaani ottanut. Osaa olen kyllä omavaltaisesti muokannut itselleni sopivaksi. Se on vaan se pakonomainen tarve varastaa kun näkee jollain jotain niin hyvää. Se sopii omaan silloiseen maailmankuvaan täydellisesti, että olisi rikos olla käyttämättä sitä omassa elämässä.

Lopuksi kiitän kaikkia osapuolia "lahjoituksistanne" ja lukijoita, että luette kirjoituksiani. En kuitenkaan pyydä anteeksi, koska en koe tehneeni mitään väärää. Mikäli haluatte pysyä turvassa pitkiltä kynsiltäni kannattaa minua vältellä. Tilaisuus tekee kuulemma varkaaksi.

Ystävällisin terveisin

Ari "Tapavaras" Koutuaniemi